tiistai 24. helmikuuta 2009

Mielipidekirjoitus: Onko Suomessa todellista demokratiaa?

Me kuvittelemme, että meillä täällä Suomessa ja Turussa vallitsee demokratia. Tosiasiassa meille tärkeistä asioista päättävät pienet ”kuppikunnat” siitä huolimatta, että meillä on kunnallis- ja eduskuntavaalit, joissa voimme valita sopivaksi katsomamme edustajat edustamaan näkemyksiämme.

Hyvänä esimerkkinä demokratiasta on muun muassa Sveitsi. Siellä monet päätökset, kuten suuremmat investoinnit kuntatasolla, päätetään kansanäänestyksellä. Vuosittain kansanäänestyksiä on paljon. Suomessa on käytössä neuvoa-antava kansanäänestys. Suomen historiassa valtakunnallisella tasolla niitä on ollut kaksi ja kuntatasolla noin 50. Kuntatason neuvoa-antavat kansanäänestykset ovat liittyneet esimerkiksi kuntaliitoksiin ja tiejärjestelyihin ym.

Meillä Turussa polttavana puheenaiheena on maanalaisen toriparkin rakentaminen. Lähes 13000 turkulaista eli melkein 9 % äänioikeutetuista allekirjoitti marraskuun lopussa 2008 vetoomuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi toriparkin rakentamisesta. Tammi-helmikuussa 2009 kaupunginjohtaja ja kaupunginhallitus ovat sitä mieltä, että kansanäänestystä toriparkista ei tarvita. Kaupunkilaisten pitää siis olla hiljaa ja tyytyä pienen ”kuppikunnan” päätökseen, vaikka vielä ei ole edesselkeästi tullut ilmi, kuinka paljon kaupungin varoja toriparkin toteuttamiseen loppujen lopuksi kuluu. Kaupunkilaisten kanta toriparkkiin ei toteutunut kuntavaaleissa 2008, koska niin moni Turun valtuustoonvalittu on vaalien jälkeen muuttanut kantaansa asiasta.

Kansalaisia kannattaisi kuunnella. Se kuuluu demokratiaan. Koska kuntalaki mahdollistaa kansanäänestyksen, niin lähes 13000 turkulaisella on oikeus siihen, että kuntalaki toteutuu heidän kohdallaan.

Mielestämme Turun keskustaa pitää kehittää. Parkkihalleja siellä on useita, joten käytetään ja tarvittaessa laajennetaan jo olemassa olevia halleja. Kaupungin verovaroja pitäisi käyttää maan päällisen keskustan kohentamiseksi, niin ettei tori enää näyttäisi "romanialaiselta pikkukaupungilta vuodelta 1972" kuten Jari Liitola Turkulaisessa joulun jälkeen kuvaili.

Anneli Lehtimäki, Helena Mannervo, Satu Salonen
Turun Kristillisdemokraatteja

MOT: S-etuparkki

Eilisen Ylen MOT-ohjelman, jossa mm. käsiteltiin Turun toriparkkia, kansanliikettämme ja mielenilmausta, voi katsoa Yle Areenalta.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Valtuusto hylkäsi kansanäänestysaloitteen

Maanantaina 16.2. kaupunginvaltuusto päätti kannattaa kaupunginhallituksen esitystä ja olla järjestämättä kansanäänestystä toriparkista. Asiasta keskusteltiin kokouksessa pari tuntia ja äänestys hävittiin lopulta luvuin 27-40 (tarkemmin alla). Mielenosoitukseen kansanäänestyksen puolesta osallistui satoja ihmisiä ja mediajulkisuus oli valtava. KIITOS kaikille mukana olleille!

Valtuuston päätöksestä huolimatta kansanäänestysliike on saanut paljon aikaan: Ympäri Suomen on herännyt keskustelua ja demokratian siemen on nyt kylvetty. Työ demokratian puolesta jatkuu!

Kansanäänestyksen kannalla olivat:
Vihreät 11 (koko valtuustoryhmä)
Vasemmistoliitto 9
Kristillisdemokraatit 2 (koko valtuustoryhmä)
Suomen kansan sinivalkoiset 1 (koko valtuustoryhmä)
Perussuomalaiset 1 (koko valtuustoryhmä)
RKP 2 (Ulla Achren, Carin Åminne)
Kokoomus 1 (Pauli Kossila)

Kansanäänestystä vastustivat:
Kokoomus 19
Sdp 15 (koko valtuustoryhmä)
Vasemmistoliitto 1 (Raimo Huhtanen)
RKP 2 (Christel von Frenckell-Ramberg, Stefan Wallin)
Keskusta 3 (koko valtuustoryhmä)

lauantai 14. helmikuuta 2009

OSALLISTU: Mielenilmaus kansanäänestyksen puolesta

TORIRAUHA KANSANÄÄNESTYKSELLÄ!


Turkulaiset ovat ilmaisseet vahvan tahtonsa kansanäänestyksen järjestämiseksi maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisesta kauppatorin alle yksityisellä rahoituksella. Vaadimme, että vaaleilla valittu valtuustomme kunnioittaa demokratiaa ja järjestää yli 13 000 turkulaisen allekirjoituksellaan vaatiman kansanäänestyksen. Viimeisetkin edellytykset kansanäänestykselle täyttyivät, kun useat valtuutetut käänsivät takkiaan toriparkkimielipiteessään.


Rauhanomainen mutta vaatimuksestaan tinkimätön mielenilmaus MAANANTAINA 16.2. klo 17 KAUPPATORILLA, josta siirrytään sankkana joukkona Kaupungintalolle (os. Aurakatu 2).

Luvassa puheita ja viihdykettä.


Hyppysissämme on historiallinen tapahtuma: Suomessa vielä mikään toimitettu kunnallinen kansanäänestys ei ole lähtenyt kansan aloitteesta. Voiko näin suuren ihmisjoukon vaatimusta hylätä?


Tulethan paikalle lämpimästi pukeutuneena kera kaverin ja pistät sanaa leviämään! Jokaisen läsnäoloa kaivataan, jotta viestimme menee perille! Herätellään siis vähintään ne 13 000 turkulaista vielä kerran ilmoittamaan kantansa demokratian puolesta, takinkääntöä vastaan!


HUOM! Näyttävyyden nimissä omien kylttien ja banderollien tuominen on sallittua, jopa erityisen toivottavaa! Napakat sloganit vain kehiin!


Järjestäjä:
Kansanäänestys Turun toriparkista -kansanliike

perjantai 6. helmikuuta 2009

Avoin keskustelutilaisuus - tervetuloa!

Keskustelutilaisuus

KANSANÄÄNESTYS JA DEMOKRATIA

Milloin?
Maanantaina 9.2. klo 18

Missä?
Ravintola Old Bank, Kirjasto (alakerrassa), Aurakatu 3

Mukana:
Kansanäänestyksen tutkija, tekniikan tohtori, valtiotieteiden
kandidaatti Rolf B
üchi

Kommentoimassa:
Oikeustieteen yo Saara Ilvessalo ja muita turkulaisia vaikuttajia

Järjestäjä:
Kansanäänestys Turun toriparkista -kansanliike


Lisätietoja:
Asko Mäki
asko.maki@kaarina.fi
044 560 4606

tiistai 3. helmikuuta 2009

Mielenosoitus ja muita tärkeitä asioita

*Mielenosoitus ma 16.2. klo 17 Kauppatorilla, josta siirrytään kaupungintalolle, Aurakatu 2
*Lentolehtisten jakoa torilla 10.-14.2. klo 11 alkaen.
*Kansanäänestystä kannattavien seuraava kokous ma 9.2. klo 19 Old Bank -ravintolan Kirjastossa (alakerta)
*Tiedotustilaisuus ti 10.2. klo 11 Kauppatorilla
*Mielenilmauksen banderolleja yms. valmistetaan la 14.2. klo 14 Aurinkotehtaalla, Kirkkotie 6-10
*Rahaa tarvitaan yhä lehtimainosta varten

Mielenosoitus
Rauhanomainen mutta määrätietoinen mielenilmaus kansanäänestyksen järjestämisen puolesta pidetään maanantaina 16.2., jolloin lähdemme klo 17 Kauppatorilta kävelemään kaupungintalolle. Siellä kerromme valtuustolle mitä mieltä olemme! Luvassa performansseja, viihdykettä, puheita ja kansanäänestysänkyröiden huonoja selityksiä. Mitä sankempi joukko, sen vakuuttavampi viesti!
Mielenilmauksen aika varmistuu, kun kaupunginhallitus vahvistaa kansanäänestyksen käsittelyajankohdaksi juuri maanantain 16.2.

Lentolehtisiä jaetaan torilla
Kansanliike jakaa kansanäänestystä kannattavia ja mielenosoituksesta tiedottavia flaiereita tiistaista 10.2. lauantaihin 14.2. klo 11 alkaen torilla ja sen ympäristössä. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan lehtisiä jakamaan! Lisätietoja seuraavassa kokouksessa ja sen jälkeen näillä sivuilla.

Seuraava kokous
Kansanäänestystä kannattavien seuraava kokous maanantaina 9.2. klo 19 Old Bank -ravintolan Kirjastossa (alakerta), Aurakatu 3. Tuolloin saadaan varmistus kansanäänestyksen käsittelemisestä valtuustossa 16.2. Kansanliikkeen kokouksessa käsitellään mm. tiedotustilaisuutta, mielenosoitusta ja sen käytännön asioita, toripäivystystä sekä lehti-ilmoituksia.

Tiedotustilaisuus
Lehdistölle järjestettävä tiedotustilaisuus pidetään tiistaina 10.2. klo 11 Kauppatorilla. Tiedotustilaisuudessa kerrotaan mielenosoituksen järjestämisestä, torilla päivystämisestä sekä vaatimuksesta kansanäänestyksen järjestämiseksi. Käsillä ovat historialliset hetket: Suomessa mikään toimitettu kunnallinen kansanäänestys ei ole lähtenyt kansan aloitteesta. Miten näin suuren joukon vaatimus voitaisiin hylätä?

Banderollikokous
Mielenilmauksen banderolleja ym. rekvisiittaa valmistetaan la 14.2. klo 14 Aurinkotehtaalla, Kirkkotie 6-10 (Ekotorin takana). Mukaan voi lähteä myös Kauppatorilta klo 13. Tervetuloa sloganien ja ideoiden kanssa!

Rahankeruu jatkuu
Lehti-ilmoituksia varten kaivataan yhä rahaa! Jotta saisimme mielenilmaukseen mahdollisimman paljon ihmisiä, on tärkeää saada ainakin kaksi lehtimainosta julkaistua. Tee lahjoitus demokratialle! Keräystilin numero on 430922-2132688 (Liedon Säästöpankki). Varainkeruuta hallinnoi tilin omistaja Uusi Tuuli ry osana ympäristökasvatustoimintaansa. Viestikenttään on kirjoitettava teksti ”TORIPARKKI”. Lisätietoja edellisessä julkaistussa tekstissä.