lauantai 24. tammikuuta 2009

Taistelu on huipentumassa: Aktivoidu ja tee lahjoitus tiedotustyön hyväksi

Turun toriparkista kansanäänestystä vaativa kansanliike tarvitsee myös taloudellista tukea hankkeen viestinnän tehostamiseksi.

Kansanliike suunnittelee rauhanomaista mutta vaatimuksestaan tinkimätöntä mielenilmausta kansanäänestysaloitetta käsittelevan valtuuston kokouksen alkajaisiksi. Todennäköisesti asia on valtuustossa käsittelyssä 16. helmikuuta. Orientoidu siis olemaan läsnä mielenilmaisussa taistelun huipentuessa!

Kampanja toivoo nyt rahalahjoituksia, jotta se voisi julkaista yhden tai useamman lehti-ilmoituksen ja mahdollisesti radiomainoksia tiedottaakseen tulevasta mielenilmauksesta. Ilmoitusten määrän ja laadun tulee ratkaisemaan kerätty summa.

Rahaa lahjoittamalla myös ulkopaikkakuntalaiset voivat osallistua kansanäänestyksen ja kuntademokratian tukemiseen.

Lahjoituksia toivotaan mahdollisimman pian. Pienetkin summat ovat avuksi! Isommista lahjoituksista olisi hyvä tiedottaa maksettaessa myös Jonas Biströmille (tiedot alla).

Keräystilin numero on 430922-2132688 (Liedon Säästöpankki). Varainkeruuta hallinnoi tilin omistaja Uusi Tuuli ry osana ympäristökasvatustoimintaansa.

Kansanäänestys toriparkista -toimintaan tarkoitettujen lahjoitusten viestikenttään on kirjoitettava teksti ”TORIPARKKI”, jotta lahjoitus löytää tiensä oikeaan kohteeseen. Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt Uusi Tuuli ry:lle rahankeräysluvan nro ESLH-2007-01471/Tu-52 ajalle 13.3.2007 – 4.3.2009.

Lisätietoja:
Jonas Biström, puh. 044 021 6668, jobistro@gmail.com

4 kommenttia:

Heikki Pulkkinen kirjoitti...

Mahtaakohan poliittinen mainos olla paras mahdollinen hyväntekeväisyyskohde? Onko oikein, että rahaa käyttämällä voidaan muuttaa ihmisten mielipiteitä ja siten vaikuttaa päätöksiin?
Ja onko kansanäänestys tälläisestä asiasta ylipäätänsä järkevä? Suuri osa ei kuitenkaan vaivaudu äänestyspaikoille asian merkityksettömyyden takia joten näin saatu tulos ei välttämättä vastaa yleistä mielipidettä. Monet eivät myöskään ole tarpeeksi perehtyneitä asiaan tehdäkseen oikeaa päätöstä. Omasta mielestäni on paljon parempi malli, että kuntalaiset äänestävät edustajansa, jotka sitten voivat ottaa asioista selvää ja hoitaa päätöksenteon.
En itse ole toriparkin puolella.

Anonyymi kirjoitti...

Heikille: Itse ymmärrän tarkoitukseksi antaa ihmisille mahdollisuus ilmaista mielipiteensä sellaisenaan.
Ilmaista siis myös päättäjille.
Siitä päätellen, että 13 000
ihmistä näki vaivaa allekirjoittaakseen kansanäänestysaloitteen on asia monille hyvinkin tärkeä ja merkityksekäs.
Asia on myös herättänyt enemmän keskustelua kuin mikään muu muistamani asia Turun päätöksenteossa.
Mihin olisi tarkoitettu laki kansanäänestyksestä ja siihen liittyvästä asukkaiden aloiteoikeudesta, ellei sitä olisi koskaan soveliasta käyttää?

Anonyymi kirjoitti...

Heikille
Kansanäänestys voi paikata edustuksellista demokratiaa. Nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois. Jos edustuksellinen demokratia toimii siten, että valtuutetut pysyvät lupauksissaan kansanäänestyksiä ei juuri tarvita.
Toriparkkiasian käsittelyssä on käynyt toisin. Toriparkkiratkaisu aiottiin ensin runnoa myönteiseen päätökseen vanhan valtuuston voimin. Kansanliikkeen synnystäkin johtuen (tämä on henkilökohtainen tulkintani), sitä ei tehty. Myöhemmin osa valtuutetuista, jotka ehdokkaina vielä ilmaisivat vastustavansa toriparkkia, ovat muuttaneet kantaansa. Vaikuttimiaan eivät nämä valtuutetut ole kertoneet. Äänestäjien harhaanjohtaminen on vahva peruste kansanäänestysvaatimukselle.

Mitä rahapuoleen tulee. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä vaan kansanliikkeen tiedottamisen tukemisesta. Toriparkin puolustajilla on Turun valtalehti ilmaiseksi käytettävissään ja sitä on totisesti tähän tarkoitukseen käytetty. Kansanliikkeen aktiivit ovat kirjoittaneet ahkerasti mielipidekirjoituksia ko. lehteen. Ensin niitä ei julkaistu juuri lainkaan ja myöhemmin niitä on julkaista varsin tarkoitushakuisesti. Uutisoinnissa kansanliikettä ei ole huomioitu juuri ollenkaan. Keräämme nyt rahaa siihen, että saisimme pienen tiedoituksen mielenilmaustapahtumasta. On siis kyse ilmoittamisesta eikä rahan käyttämisestä ihmisten mielipiteiden muuttamiseksi.Turkulaisilla on jo mielipiteensä asiasta, ilmoitamme vain tilaisuudesta, missä me samanmieliset voimme tuoda kantamme valtuutetuille tiedoksi. Tervetuloa mukaan Heikki.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika.
Toriparkkihan on kaiken kaikkiaan ihan hieno hanke: torin seutu renoveerataan ja autot maan alle, jalankulku ja pyöräily lisääntyy. Liikeyritykset maksavat viulut. Ainoa järkiargumentti toriparkkia vastaan on se, että kauoungilta jäävät katitilojen parkkimaksut saamatt, ja sekin siitä syystä, että kaupunkia ei olla kaavailtu osakkaaksi yhtiöön. Mikä näitä kaupunkilaisia oikein vaivaa?