perjantai 21. marraskuuta 2008

Tee lahjoitus kansanäänestyksen hyväksi

Turun toriparkista kansanäänestystä vaativa kansanliike tarvitsee myös taloudellista tukea hankkeen viestinnän tehostamiseksi.

Kansalaisaloite kansanäänestyksen aikaansaamiseksi Turun toriparkista on edennyt hyvin. Hanke on saanut jo yli 2 000 turkulaisen nimikirjoituksellaan vahvistaman kannatuksen. Nimien keräämisellä on kuitenkin kiire. Noin 7 500 nimeä pitäisi olla koossa jo maanantaina 1.12.

Kampanja toivoo nyt rahalahjoituksia, jotta se voisi julkaista yhden tai useamman lehti-ilmoituksen ja mahdollisesti radiomainoksia toimintaa vauhdittamaan. Ilmoitusten määrän ja laadun tulee ratkaisemaan kerätty summa.

Rahaa lahjoittamalla myös ulkopaikkakuntalaiset voivat osallistua kansanäänestyksen ja kuntademokratian tukemiseen.

Lahjoituksia toivotaan mahdollisimman pian. Pienetkin summat ovat avuksi! Isommista lahjoituksista olisi hyvä tiedottaa maksettaessa myös Jonas Biströmille (tiedot alla).

Keräystilin numero on 430922-2132688 (Liedon Säästöpankki). Varainkeruuta hallinnoi tilin omistaja Uusi Tuuli ry osana ympäristökasvatustoimintaansa.

Kansanäänestys toriparkista -toimintaan tarkoitettujen lahjoitusten viestikenttään on kirjoitettava teksti ”TORIPARKKI”, jotta lahjoitus löytää tiensä oikeaan kohteeseen. Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt Uusi Tuuli ry:lle rahankeräysluvan nro ESLH-2007-01471/Tu-52 ajalle 13.3.2007 – 4.3.2009.

Lisätietoja:
Jonas Biström, puh. 044 021 6668, jobistro@gmail.com

Ei kommentteja: